Mikä ihmeen Pahalapsi?

Pahalapsi / Susanne / 80100 JOENSUU

Termosta pulloon! Olen Susanne, eli Pahalapsi.

Persoonallinen ja rempseä sosiaalisen median vaikuttaja sekä leipurimestariksi valmistunut konditoriavastaava Pohjois-Karjalasta.

Videoiden kuvaaminen ja leipominen ovat minulle suurimpia intohimoja ja annan itsestäni aina 100% jokaisella videolla sekä keittiössä häärätessäni. Leipominen on ollut yksi elämäni tärkeimmistä asioista aina eskari-ikäisestä saakka. Lempileikkejäni olivat ulkoleikit, joissa leikin noitaa ja kokkasin muovisessa sangossa keittoa sammaleesta, pihalta kerätyistä sienistä ja kuravedestä. Nämä keitot jäivät syömättä. Hieman myöhemmin opin lukemaan ja tutustuin ihka-ensimmäistä kertaa leivontakirjallisuuden kiehtovaan maailmaan.  Siitä lähtien jauhot ovat pöllynneet keittiössä ja leipominen on ollut osa elämääni. Kakkujen ja leivonnaisten tekeminen alkoi blogimuotoisena harrastuksena ja muutamien mutkien sekä lukuisten koulutusten kautta siitä kehkeytyi oikea ammatti. Ihka-ensimmäinen blogini oli nimeltään Puhkipalanutta ja se perustettiin vuonna 2007, kun halusin laittaa hyväksi havaittuja reseptejä itselleni ylös muistiin myös vastaisuuden varalle. 

Satoja videoita ja postauksia.

Videosisällön luomisesta tuli osa elämääni vuonna 2010, kun kokeilin videopostauksen, eli vlogin kuvaamista ihan ensimmäistä kertaa. Tämä ensimmäinen video sisälsi jännityksestä täriseviä käsiä sekä goottityylisten minihameiden esittelyä. Video julkaistiin ruokablogin Gastro Pahalapsen (ent. Decapitated Food) ohella kirjoittamaani lifestyleblogiin Evil Fate Eternityyn, joka toimi aktiivisena vuosina 2009-2017. Vaikka esiintyminen kameran edessä ujostuttikin aluksi ja se tallentui filmille vispaavina käsinä sekä merimiesmäisenä kiroiluna, tuntui videoiden tekeminen heti jopa kirjoittamistakin luontevammalta itseilmaisun muodolta. Elettiin aikaa jolloin SoMe oli vasta kurkistelemassa nurkan takaa eikä termiä "vaikuttaja" ollut vielä olemassa. Hurahdin videoiden tekoon kertaheitolla ja tämän jälkeen kerroinkin kuulumisistani sekä uusista ostoksistani tuhansille blogin seuraajille videomuotoisen päiväkirjani, Pahalapsi- tubekanavan kautta.

YouTube ja tubetus nostivat päätään koko Suomen laajuisesti ja bloggaaminen väistyi elämässäni pikkuhiljaa sivummalle. Tämän myötä leivonta-, ruoka- ja lifestyleteemainen sisältö siirtyi hiljalleen YouTubeen sekä muualle someen, kuten Facebookiin ja Instagramiin. Aloitin siis vloggaamaan ensimmäisten Suomalaisten joukossa ja sillä tiellä olen edelleen. 

"VAU MITÄ KENKIÄ!"

Ensimmäinen lyhyessä ajassa miljoonayleisön kerännyt trendaava videoni on julkaistu 23.7.2013 ja tämä video on nimeltään "My shoe collection 2013". Tällä hetkellä kanavan katsotuinta videota on katsottu jo yli 7 miljoonaa kertaa ja nykyään se on koko YouTuben seitsemänneksi katsotuin kenkäkokoelmavideo. (otanta: syksy 2022)

Tilaa Pahalapsi - kanava tästä.

Suosittuja aiheita somekanavillani ovat mm: alternative - lifestyle • leivonta • oma elämä • kasvisruoka • vegaaniruoka • sisustus ja remontointi • oma koti • hiukset • ihonhoito & akne • matkailu • goottimuoti • jooga & mindfulness • elintarvikeala & leipomotyö konditoriassa

KUVA: MADVENTURESOFFICIAL

Tuttu Tv:stä! Osallistuin Madventures Suomi - ohjelmaan keväällä 2020, jaksossa 9: Toisinnäkijöiden heimo. 

Jos haluat tietää, miksi ruoka ja leivonta ovat usein my-day- videoiden keskiössä, klikkaa tästä. Jos haluat ottaa yhteyttä, käy tsekkaamassa tarkemmat yhteystiedot tältä sivulta.


INSPIROIVA    AITO    ROHKEA

TUNNUSTUKSET

  • Tubecon Video Awards 2018: Vuoden kauneus-ja muotivideo, 1.sija

EHDOKKUUDET

  • Tubecon Video Awards 2022: Vuoden positiivisin vaikuttaja 


MUUALLA MEDIASSA


ERILAISUUS ON RIKKAUS!

Susanne Aalto "Pahalapsi"

Kohdeyleisö

18-24v. (M 22% N78%)
Tilaajia: + 190 000

Genre

Lifestyle / videoblogi / tyyli / kauneus / ruoka / leivonta / oma elämä

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!